Kuinka usein tulee mietittyjä ja muistettua kiittää itseänsä ns. perusasioista.
Kuten sormet, jalat, kädet… Ja kaikkea mitä niillä voi tehdä. Itsellä tulee mieleen kun ensimmäistä kertaa laittoi käteen ohuen kangassormikkaan. olinko ehkä 4-5 vuotias. Kuinka vaikeaa se olikaan. Saada sormet oikeisiin kohtiin, meinasi turhautumisen itkunpurskahdus päästä. Mutta juuri, kuinka vaikeaa aluksi on asiat ollut ja kuinka asiat on tarvinnut opetella juurta jaksaen,
ennen kuin ne on oppinut. Kuinka tarvit siihen motivaatioita, keskittymistä, mielessä selkeän `maalin` mitä varten tämä tarvii oppia.
Ja mitä kaikkea jaloilla voi tehdä ja kuinka tärkeät ne ovat. Mihin ne voivat meidät viedäkkään. Kävellä, juosta, hölkätä, tanssia ja luistella. Ja että ne kaikki on aikanaan opetellut ja niihin on nähty paljon vaivaa. Esimerkiksi luistelu lisäulottuvuuden siitä saakaan elämäänsä. Viilettää raikas ilma kasvoillaan ja parhaillaan hyvän pelin aikana tuntea oma kehonsa, hikoilla nauttia, haistaa tuoksut, ihana läsnäolon tunne, saada tuntea harras yhteys pelikumppaneihin, nautiskella, kaikki tuovat asiaan oman osansa. Huh huh…. hetkellinen vapaus, oman kehon `työstäminen, oman fiiliksen huomioiminen, parhaita asioita. Ja huomata sanatonta yhteyttä. Samaan `hiileen puhaltamista” vain fiilispohjalta.
Ja itseopeteltua. Voi olla tyytyväinen itseensä, kiitollinen itsellensä, kiittää itseään.
Ja kirjoittamisen jalo taito.. Tai piirtämisen. Kuinka niillä voi ilmaista itseään. Kertoa ilman sanoja itsestään. Muistan edelleen kun opin kirjoittamaan. Ensin opin opettelin oman nimeni. Ja mitä eri sanat tarkoittavat. Kuinka Kuinka paljon vaivaa onkaan nähnyt näiden asioiden opettelemiseen.
Ja kun sekään ei riitä. Täytyyhän näitä asioita pitää yllä. Tai ehkä pointti on juuri se, että saa pitää niitä yllä. Saa nauttia kerta toisensa jälkeen.. Mutta vain se, että näiden asioiden opettelun eteen on aikanaan nähnyt paljon vaivaa ja harvoin harvoin niitä kuitenkaan huomioi. En tiedä johtuuko asian miettiminen keski-iästä vai mistä, mutta yllättäen voi olla kiitollinen myös itsellensä.
Pienten asioiden opettelu on tuntunut lähes mahdottomalta, mutta ne on oppinut ja niiden päälle rakentuu kuitenkin todella paljon. Ja ne on kuitenkin kaikilla omatyyliset. Itse luodut. Vaikka yhtäläisyyksiä löytyy. Mutta niistä on vuosien kuluessa muovautunut osa meitä. Ja ainakin itsestä tuntuu, että jotkut asiat mistä löytyy jopa rauhaa elämään ovat itse kehitettyjä. Eli koitan varmaan vaan sanoa, että oman elämän rutiinien sujuva kulkeminen auttaa rentoutumaan, saamaan niin tärkeää stressitöntä, rauhallista aikaa! Ja iitä voi kiittää itseään. Ehkä pitäisi itsekin opetella kiittämään itseään. Olla kiitollinen itselleen. Kiitollisempi.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?