Niin, virheitä ei ole olemassa. Virheen käsite tullee siitä, että mieli ajattelee asioiden olevan oikein tai väärin. Jos jokin elämän minipeli alkaa kyllästyttämään, sitä alkaa virrata luonnollisesti toiseen suuntaan kuin puusta kasvava uusi oksa. Tulee tehtyä toisenlaisia valintoja, jotka johtavat toisenlaisiin kokemuksiin. Mielen ollessa kykenemätön ymmärtämään elämää kokonaisuudessaan on pöljää tuomita jokin virheeksi. Ehkä ainoa virhe on pelätä virhettä. Eikä sekään oikeastaan ole virhe, vaan tapa kokea elämää. Virheen pelko rajoittaa elämää ja mahdollista suurta iloa. Suostumalla altistumaan virheen mahdollisuuteen ainakin saa itsestään selvää. Pelko virheestä liittyy mielestäni tuomituksi tulemisen pelkoon, identiteettiin (kuka olen, jos teen virheitä ja epäonnistun), keskeneräisyytensä kohtaamiseen, pelkoon hylkäämisestä ja rakkauden menetyksestä. Kaikki egon harhoja.
Virheet ovat inhimillisiä. Suurten yritysten ja valtioiden johtajatkin tekevät jatkuvasti virheitä, ja osittain siksi he menestyvät. Miten sitä saa koskaan mitään uutta aikaiseksi, jos pelkää virheitä? Mitä sitten, jos tulee torjutuksi? Mitä sitten, jos jokin menee täysin vituiksi ja tuntee kulkevansa perse edellä puuhun? Ainakin oli rohkeutta kokeilla! Elämä ei kaadu ikinä mihinkään ihmisen tekemään ”virheeseen”. Entä jos kuviteltu ja pelätty virhe ei olekaan virhe, vaan johtaa odottamattomaan ja mitä iloisimpaan ja upeimpaan kokemukseen? Miten hetkessä iloaan seuraamalla voi edes päätyä virheeseen? Miksei seuraisi omaa iloaan? Siksi, että se saattaa johtaa tuntemattomaan. Ja tuntematon tuntuu pelottavalta. Aina samoja asioita samalla tavalla tehden tietää mitä saa. Ja vaikka se, mitä saa, olisi sata kiloa paskaa sekunnissa, se on ainakin tuttua. Ja sellainen luo valheellista turvallisuuden tunnetta. Jossain kohtaa uuden kokemisen halu luonnollisesti ylittää virhepelon.
Jostain näkökulmasta katsoen mun elämä on tavallaan ollut epäonnistumisten ja virheiden sarja. Ei ole aina mennyt kuin Strömsössä yleisellä mittapuulla. Epäonnistumiset ovat kuitenkin johtaneet kehittymiseen, suureen iloon sekä rauhaan. Rakastumiseen sellaisiin itseni osiin, jotka ovat kokeneet olevansa arvottomia. Tässä esimerkiksi muutamia itse tehtyjä virheitä, jotka eivät olleetkaan virheitä.
Eräs iso ”virhe” oli tehdä retki päihdemaailmaan. Kielletyt jutut kiinnostivat. Samoin se päihteisiin liittyvä fiilis, mikä poikkesi järjettömän tylsästä arjesta. Sattui ja tapahtui. Elämässä oli draamaa ja jännitystä sekä mahtavia tarinoita ja kiikkiin jäämisen mahdollisuus sai adrenaliinia suoniin. Jänniä paikkoja ja vielä jännempiä ihmisiä oli kuvioissa. Sitten hommasta katosi kokonaan ilo. Kännin, kankkusen ja sauhuttelukuvioiden kertomat samat vitsit eivät enää naurattaneetkaan. Kun en enää jaksanut jatkuvasti nussia päihteitä, niin siitä alkoi irtautumisprosessi. Alkoi ilmetä ajatuksia, että elämässä on oltava jotain muutakin.
Ensin jouduin kohtaamaan sen tyhjyyden, mitä päihdekuvioilla olin täyttänyt, ja se oli varsin epämukavaa. Tuo tyhjä tila ei ollut kuitenkaan tyhjä. Tein siinä tilaa jollekin muulle ja kivemmalle. Tyhjiön kohtaaminen oli kannanotto rakkaudesta omaan itseeni. Siihen, että välitän itsestäni riittävästi, jotta lakkaan tuhoamasta itseäni. Päihteiden salliminen vei jännityksen kiellettynä olemisesta. Huomasin, että mitä enemmän vastustan vaikka viinaa, sitä varmemmin sitä tulee juotua ja sitä enemmän sitä tulee ajateltua. Mitä vähemmän on vastustamista, sitä vähemmän koko asiaa tulee funtsittua. En tällä kuitenkaan kannusta ketään päihteisiin. Ne, keillä on ollut tai on samankaltaisia kokemuksia tietävät, mitä tarkoitan. Mieletön fiilis tuli siitä, että huomasin elämässäni olevan ja siihen tulevan sittenkin jotain huomattavasti kivempaa kuten toisenlaisia mielenkiintoisia, hauskoja ihmisiä, syleittäin iloa, valtavasti rauhaa ja ihan uutta energiaa käytettäväksi mihin haluankaan. Löysin takaisin elämään kokemuksia rikkaampana. Virhettä ei tapahtunutkaan.
”Virhe” oli pahoittaa mieleni siitä, etten päässytkään opiskelemaan haluamaani alaa, ja irtisanouduin opiskelupaikasta, josta en oikeasti tykännyt. Sinne meni sekin uramahdollisuus. Jäin lääketieteen pääsykokeissa ensimmäiselle varasijalle, ja se kaihersi pitkään, enkä enää jaksanut panostaa tosissani uudestaan pääsykokeisiin. Ottaen huomioon valintani tutustua päihdemaailmaan se olikin suuri siunaus. Olisin kirjoitellut itselleni ja muille reseptejä kaikenlaisiin jänniin juttuihin, tullut nappiguruksi, pyörittänyt pillerijengiä ja tuhonnut niin itseni. Ja jonkun muunkin. Kun ei ole varsinaista ammattia, koen olevani vapaa niistä jäykistä rakenteista ja asenteista, miten asioita pitäisi tehdä. Kaikella kunnioituksella niitä kohtaan, jotka kouluttautuvat ja hankkivat ammatin ja hienon tittelin. Huomasin, että arvoni ei määräydy ammatin mukaan. Virhettä ei tapahtunutkaan.
”Virhe” oli olla puhumatta asioista parisuhteissa hylkäämisen ja torjumisen pelosta. Ja katua ja sättiä itseäni siitä. Puhumattomuus tottakai sitten suurelta osin johti näihin hylkäämisiin ja suhteiden kaatumisiin. Hylkäämistunteen kohtaaminen teki kipeää, ja sen tuntemalla siitä pääsinkin irti. Tämä on osaltaan johtanut oman kommunikointitaidon kehittämiseen ja itseni ilmaisemiseen muun muassa kirjoittamalla. Ei tarvitse pelätä enää tunnetta hylkäämisestä, ja uskallan avata suuni muuhunkin kuin suuteluun. Virhettä ei tapahtunutkaan.
Ehdottomasti ”virhe” oli jättää vuokra maksamatta, ja katsoa mitä tapahtuu. Siitä tapahtui häätö. Tämä virhe johti pelon kohtaamiseen selviytymisestä. Selviydynkö, jäänkö taivasalle ja päädynkö ojan pohjalle. Teenkö itsemurhan vai mitä teen. Ei ollut kovinkaan nautinnollista tehdä tällaista valintaa. Sain huomata, että elämä kantaa siitä huolimatta, että uskallan vähän seikkailla. Nykyään arvostan ja rakastan kotiani. Pääsin irti kodin menettämisen pelosta. Virhettä ei tapahtunutkaan.
”Virhe” oli tehdä liikaa töitä. Siitä seurasi luovuuden kuihtuminen ja inho työtä kohtaan. Työtä tekemällä sain rahaa, mistä ei ollut lainkaan iloa. Liiallinen tekeminen on opettanut rentoutumaan ja nauttimaan olostani tekemättä yhtään mitään. Nauttimaan itsestäni, omasta seurastani, yksin. Ja olemaan itseni paras ystävä. Useimmiten ei silti tunnu yksinäiseltä. Liika kiltteys on johtanut kieltäytymisen opetteluun ja omien rajojen asettamiseen. Tällainen toimintamoodi on osaltaan tuonut itseni Nauhalaiselle. Virhettä ei tapahtunutkaan.
“Virhe” on myös ollut elellä Kelan ja sossun tuilla. Joskus aikoja sitten ajattelin, että olenko epäonnistunut jotenkin ihmisenä, olenko yhteiskunnan pohjasakkaa. Tavallaan häpesin itseäni ja ihmettelin, miten sitä tähänkin olen päätynyt mainiosta koulumenestyksestä huolimatta. Toimeentulo- ja työmarkkinatuen piiriin. Huomasin, etten leipäjonossakaan ollut yksin. Yllättäen olenkin alkanut arvostamaan yhteiskuntaamme. Jeesiä on saanut, kun sitä on tarvinnut ja halunnut vastaanottaa. Vaikka välillä tuilla elämisestä napistaisiin, ja työttömiä pidettäisiin jollain tavalla viallisina (kuten allekirjoittanut on pitänyt silloin, kun luuli jotain elämästä tietävänsä), niin siitä huolimatta olemme kaikki yhdessä melkoisen mahtava kansa. Verorahoilla saadaan muun muassa se kadulla vastaan tulevan tuntemattoman ihmisen hymy. Kunnioitus ja arvostus töitä tekeviä kohtaan. Luovaa ajattelua. Tunne siitä, ettei tarvitse selvitä elämästä ainakaan yksin. Täällä kukaan ei ole jätettä, ellei itse niin valitse. Ja näitä kirjoittamiani kokemuksia ja niiden jakamista. Tulee hetki, kun Kelan tuet ovat omalta osaltani taakse jäänyttä elämää. Tällainen reissu on tarjonnut huikeita kokemuksia ja näkemyksiä yhteiskuntaamme. Virhettä ei tapahtunutkaan.
Ajankohtainen “virhe” liittyy tämän artikkelin julkaisemiseen. Puntti kieltämättä hiukan tutisee, kun ei tiedä lainkaan, mihin näin henkilökohtaisten asioiden jakaminen vie. Siis mikäli kunnioitettu päätoimittajamme tämän julkaisee. Joka tapauksessa virhettä ei tapahdu.
Seuraa sinäkin arvoisa lukija iloasi, uskalla elää ja tehdä virheitä. Et epäonnistu.
Teksti: Riku J Kuokkanen
Kuva: Pixabay
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?