Aikaa on määritelty muun muassa tällaisilla tavoilla: maanantaina töihin ja perjantaina vapaalle, rahan ilmestyminen tilille Kuun kierrettyä Maan, Maan pyöriminen akselinsa ympäri, Maan asento Auringon suhteen, tapahtumien välinen etäisyys ja cesium-133 -atomin värähtely. Näille on yhteistä jaksollisuus eli jonkin asian toistuminen. Aika ja avaruus ovat Einsteinin teorioiden mukaan yhteydessä toisiinsa, ja ne muodostavat aika-avaruuden. Tästä voisi kuvitella, että aika on samanmuotoista kuin paikka tai avaruus. Kellossa viisarit pyörivät ympyrää, planeetat kiertävät ympyrämäisellä radalla Aurinkoa ja spiraalimaisella radalla galaksimme keskustaa. Aikakaan ei siis ole mikään suora viiva täältä tuonne, vaan ennemmin ympyrän tai spiraalin muotoinen. Aika voidaan käsittää kalenteriaikana ja psykologisena aikana. Psykologinen aika tarkoittaa menneiden ja tulevien funtsimista, ja se lakkaa kokonaan olemalla läsnä tässä hetkessä.
Albert Einstein hoksasi ajan suhteellisuuden 1900-luvun alussa. Hän totesi ajan olevan jotain havaitsijasta riippuvaa. Elämän kulkua voi siis havaita niinkin, että on itse paikallaan, kun aika ja avaruus liikkuu lävitse. Autossa istuessa sellaiseen havaintoon on helppo samaistua. Ympäristö ja auton renkaat virtaavat havaitsijan istuessa paikallaan. Rattia kääntämällä saa muutettua virtauksen suuntaa, kaasulla ja jarrulla hallitaan virtauksen nopeutta. Kauppareissun koittaessa havaitsija itse on jälleen paikallaan. Voi vaikka kuvitella olevansa kulkuneuvossa, joka on keho Maseratin sijaan. Kauppa alkaa tulla kohti, jolloin kehon liikkeiden on mukauduttava avaruuden ja ajan kulkuun. Askelia on otettava ja käsiä heilutettava sitä mukaa, kun kauppa tulee lähemmäksi. Tästä on lyhyt askel psykologisen ajan lopettamiseen, kun voi tavallaan astua tarkkailemaan itseään, olemaan todistajana omalle elämälleen.
Ajan käsitys on peräisin aivoista. Ajattelu on muistin liikettä. Ajatellessa eilisiä ja huomisia tulee tunne, että liikkuisi ajassa. Ainoa liike tapahtuu kuitenkin aivoissa ja juuri nyt. Aivot laittaa kokemukset ja havainnot laatikkoon lätkäisten niihin päivämäärän kuin aikaleiman. Niin syntyy kokemus lineaarisesta ajasta, jota eletään menneisyydestä nykyhetken kautta tulevaisuuteen. Menneisyys on muistijälki jostain jo koetusta nyt-hetkestä. Menneisyys on tavallaan harhaa, koska aivot eivät kykene tallentamaan kokemuksia sellaisena kuin ne hetkessä ilmenevät. Tulevaisuus puolestaan on toive, mahdollisuus tai pelko, eikä sekään ole todellinen. Kun ajattelee menneitä, se on tehtävä tästä hetkestä käsin. Ajatus menneisyydestä ei ole itse menneisyys, vaan ajatus, joka on luotu tässä hetkessä. Jos haluaa heitellä toiveita ja unelmia tai mitä tahansa muuta tulevaisuuteen, se on tehtävä tässä hetkessä. Ainoa todellinen on aina tämä hetki, joka on – hassua kyllä – ajan ulkopuolella. Vain tässä hetkessä voi ajatella, tuntea ja kokea. Eräs tapa kokea nyt-hetki on saada orgasmi. Silloin ei ajattele menneitä eikä tulevia, on vain läsnä hetkessä. Toinen tapa on esimerkiksi meditointi.
On ainoastaan tässä ja nyt, eikä kukaan oikeasti voi mennä menneisyyteensä. Eräs tunnettu aikaparadoksi koskee tilannetta, jossa henkilö matkustaa ajassa taaksepäin ja tappaa isoisänsä. Lakkaako henkilö tällöin olemasta? Ei tietenkään. Jos tälläinen matkustelu olisikin mahdollista, niin henkilö kokee omaa nyt-hetkeään myös isoisänsä ajassa. Vaikka hän tappaisi isoisänsä, niin henkilö olisi edelleen olemassa. Henkilö jatkaisi elämäänsä sellaisessa maailmassa, jossa hänen isoisänsä on potkaissut tyhjää.
Ihmisen tavalliset perusaistit (näkö, haju, kuulo, tunto ja maku) ovat aivojen tulkitsemia sähkömagneettisia aaltoja. Pelkästään aisteissa elämällä ja niihin uskomalla maailmaa tulkitaan sellaisena kuin se hetki sitten oli, koska aallot kulkevat rajallisella nopeudella ja aivojen tulkintakin vie aikaa. Esimerkiksi näköaisti. Aivoilla kestää nopeimmillaan noin 0,013 sekuntia tulkita silmään tuleva valo ymmärrettäväksi kuvaksi (http://news.mit.edu/2014/in-the-blink-of-an-eye-0116). 0,013 sekunnissa Maa ehtii pyöriä Suomen leveysasteilla noin 3 m akselinsa ympäri, kulkea 400 m kiertoradallaan Auringon ympäri ja 3 km radallaan Linnunradan galaksin ympäri. 13 millisekuntia vastaa noin 75 kuvaa sekunnissa. Aivot räpsii silmien kautta nopeimmillaan 75 yksittäistä kuvaa sekunnissa ja muodostaa kuvista yhtenäisen tarinan. Mikään ei oikeasti liiku. Samaan tapaan toimii elokuvat. Taru sormusten herrasta -trilogia koostuu noin miljoonasta kuvasta. Yhdessä Salkkarit-jaksossa on noin 30 000 kuvaa. (Oletuksena 25 kuvaa/sekunti.)
Lohduttavaa tässä aikaharhan tajuamisessa on se, että pelko menettää otteensa ja manipulointikykynsä. Pelko voi olla olemassa vain tulevaisuudessa ja se liittyy aina siihen, mitä seuraavaksi saattaa tapahtua. Pelko on menneisyyden ehdollistama, tulevaisuuteen heijastettu harha. Tässä hetkessä on täysin mahdotonta tuntea pelkoa. Menneisyyttäkään ei pelätä. Se on jo tapahtunut. Tässä hetkessä on turvassa, juuri nyt huolimatta siitä mitä kokee.
Teksti: Riku J Kuokkanen
Kuva: Pixabay
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?