Henkilöä, jonka omaisuuden arvo on aivan tähtitieteellistä luokkaa, tavataan nykyisin kutsua nimeltä ”kroisos”. Nimitys tulee samannimisestä kuninkaasta, joka hallitsi vuosivälillä 560-547 eaa. nykyisen Turkin alueella sijainnutta Lyydian valtakuntaa.
Kuningas Kroisos ei tullut aikansa rikkaimmaksi mieheksi yhdessä yössä. Hänen esi-isänsä olivat nimittäin jo osanneet hyödyntää ko. valtakunnasta löytyviä hopea- ja kultaesiintymiä. Jälkimmäistä saatiin runsaasti myös maan pääkaupungin, nimeltään Sardes, läpivirtaavasta Paktolosjoesta, minkä myös Kroisos ymmärsi erittäin hyvin. Lisäksi kyseinen valtakunta sijaitsi huomattavien kauppareittien varrella, mikä mahdollisti huomattavien kauttakulkumaksujen perimisen. Näitä reittejä hyödynsi myös Kroisos henkilökohtaisesti kartuttaen entisestäänkin satumaista omaisuuttaan.
Mutta suurinkaan varallisuus ei aina tuo onnea, sen sai mies itse karvaasti kokea: vuonna 547 eaa Persian kuningas Kyyros II Suuri (hallitsi 559-528 eaa.) oli laajentamasssa valtakuntaansa johtamalla sotajoukkonsa Lyydian rajoille. Asiasta huolestuneena lähetti Kroisos joukon alammaisiaan Kreikkaan kysymään neuvoa sikäläiseltä delfoin oraakkelin papittarelta, joka vastasi: ”Jos ylität Halys-joen (silloisen Lyydian ja Persian rajajoki, nyk. Kizilimak turkissa), olet tuhoava suuren valtakunnan.” Tiedosta kiitollisena ja täynnä intoa Kroisos varusti armeijan, ylitti ko. joen ja todellakin hävitti suuren valtakunnan – nimittäin omansa! Tappiostaan johtuen halusi Kroisos luonnollisesti tietää miksi taistelu oli hänen osaltaan epäonnistunut. Niinpä hän kääntyi jälleen saman oraakkelipapittaren puoleen jolta tuli seuraavanlainen vastaus: ”En kertonut valtakunnan nimeä!”
Kuningas Kroisoksen myöhemmistä vaiheista on olemassa kaksi versiota. Ensimmäisen mukaan hän menetti todennäköisesti sekä rikkautensa että valtakuntansa ja kaatui ennenaikaisesti taisteluissa. Toinen väittämä kertoo että hän olisi toiminut Kyyroksen sekä tämän pojan, Kambyses II:n (valtakausi 528-522 eaa.) neuvonantajana koko loppuelämänsä ajan. Jälkimmäinen saattaa olla mahdollista, sillä Kyyros Suuri, poikansa ohella, harjoitti zarathurstralaisuutta, joka vaatii elämistä sovussa kaikkien lähimmäisten kanssa, ja kieltää mitä ankarimmin yhdenkään elollisen perusteettoman vahingoittamisen.
Mutta ennen kaikkea, mitä tästäkin opimme? Ei pidä uskoa kaikkea mitä kuulee, eikö totta?
Teksti: Matti Nikama
Kuvat: Wikimedia Commonsa
Lähteet:
Heiskanen, Teppo – Tienpää, Janne: Turkki Suomalainen matkaopas (1993)
Menneisyyden myytit totta vai tarua? (2016)
Wikipedia
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?